Vapaaehtoistyö on ollut teemana tänä vuonna koko Euroopassa. Teeman tarkoitus on nostaa esille työn merkitys ja tärkeys, sekä arvostus ja kiitollisuus vapaaehtoisia kohtaan. Vuosi alkaa olla nyt loppupuolella. Tämä teema ei kuitenkaan ole projektityyppinen, jolla on alku ja myös loppu. Vaan se on prosessi, jolla on kyllä alku, mutta se voi jatkua kuinka kauan hyvänsä.
On hyvä, että tällaisia teemoja nostetaan esille. Monet rohkaistuvat ajatuksesta ja lähtevät liikkeelle. Moni meistä kaipaa elämäänsä uusia virikkeitä ja uutta sisältöä. Meissä suomalaisissa sanotaan kuitenkin asuvan ns. vaatimattomuuden syvällä. Emme luota taitoihimme tai kykyymme oppia uutta ja jäämme usein istumaan kotisohvalle. Kunpa joku kysyisi mukaan, kun itse ei tohdi lähteä?
Onhan siinä vapaaehtoistyössä myös oma ”vaaransa”, sillä se voi viedä mennessään. Työstä voi muodostua vuosiksi ja vuosikymmeniksi syvästi iloa ja elämän sisältöä antava asia. Kun, saa kokea tekemänsä työn merkityksen ja voi kokea auttavansa työllään lähimmäisiä lähellä ja kaukana.
Lähetystyö on yksi seurakunnan työaloista, jonka toiminnassa on vapaaehtoistyöllä valtava merkitys. Siihen perustuu meillä Iisalmessa valtaosin, kuinka paljon voimme antaa apua katulapsille, joita arvioidaan olevan maailmassa noin 200 miljoonaa tai pienille AIDS -orvoille, jotka eivät pääsisi orpokotiin ja selviäisi hengissä ilman apuamme tai omat nimikkolähettimme, jotka tekevät korvaamattoman tärkeää auttamistyötä eri puolilla maailmaa.
Iisalmen seurakunnan lähetystyön on sanottu olevan vapaaehtoistyön malliesimerkki ihan valtakunnan tasolla, tilastollisesti ja muutenkin. Lähetyskirpun toiminta on pyörinyt kohta uskomatonta 25 vuotta! Kirpputorit, joita on tätä nykyä kaksi, ovat avoinna maanantaista lauantaihin eli kuutena päivänä viikossa täysin vapaaehtoistyövoimin!!
Samoin ovat lähetysemäntämme, jotka valmistavat vuosittain tarjoilun n. sataan tilaisuuteen ja tapahtumaan!
Iloa ja kauneutta –käsityöpiirit antavat kättensä taidot lahjaksi ja tuloksena on taidokkaita ja ihania käsitöitä. Seurakuntatalossa ja Lippuniemessä toimivat naiset ja puutyöpiiriä pyörittävät ansiokkaasti miehet! Lähetyspiirien vetäjät, arpojen myyjät, elomyyjäisautojen kuljettajat ja kerääjät ym. tekevät kaikki arvokasta vapaaehtoistyötä.
”He kaikki ovat Jumalan ihmeitä, Jumalan työtovereita”, näin olen voinut todeta yli 20 vuoden ajan toimiessani lähetyssihteerinä täällä Iisalmessa. Meidän ihmisten tehtävä on kysyä ja houkutella mukaan uusia vapaaehtoisia, mutta liikkeelle paneva voima on kuitenkin yksin Jumala. Sillä vain Hän voi syvällä sisimmässä koskettaa, antaa halun ja intoa, iloa ja rakkautta, sekä uskollisuutta vapaaehtoistyöhön ja askareisiin.
Taivaan Isä siunatkoon kaikki vapaaehtoistyöntekijät ja heidän tekemänsä tärkeän auttamistyön!
IISALMEN SEURAKUNTA
Tuula Airaksinen, lähetyssihteeri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tähän voit jättää kirjoittajalle kommentteja, palautetta, huomioitavaa: