Tämä viikon mittainen blogikirjoitus kertoo tavallisen töissä käyvän äidin ajatuksia arjesta sekä pienen tytön mietteitä tästä koko maailmasta.
Maanantai klo 16:55
Viikko alkoi kauniissa maanantaisäässä. Työpäivä meni nopeasti ja pian huomasi kellon olevan lasten päiväkodista hakemisen aika. Kuulumisten vaihto hoitopaikalla, kotiin ajelu, ruokaa ensin lapsille ja sitten vasta itselle. Mies tulisi kotiin vasta myöhemmällä. Maanantai olisi jo perinteeksi muodostunut jumppapäivä. No, katsotaan jaksanko. Tänään kaikki äänet kuulostavat jostain syystä harvinaisen koville. Muumit kajahtavat korvaa vähän liian suurella desipelillä. Yleensä talon äänet rauhoittuvat vasta esikoisen mentyä nukkumaan. Tulee tunne, että tekisi mieli hiljentyä hetkeksi. Keittiössä askarteleva neiti häärii innostuneena askartelutarvikkeiden kanssa. Kysyn häneltä mitä hiljentyminen hänen mielestään tarkoittaa. Vastaus tulee kuin totena: ”No sitä, että jos minä menen mörön suuhun, niin siellä on aika hiljaista”. Naurahdan. Lapsen silmin kaikki näyttää erilaiselle. Pitäisikö meidän aikuisten joskus vähän useammin ajatella asioita lasten tavoin? Vähemmän vakavasti. Jäin miettimään asiaa, ja pyydän lupaa liittyä askartelukerhoon pienimmän neitimme kanssa. Ajatukset jäävät hetkeksi narikkaan.
Viikko alkoi kauniissa maanantaisäässä. Työpäivä meni nopeasti ja pian huomasi kellon olevan lasten päiväkodista hakemisen aika. Kuulumisten vaihto hoitopaikalla, kotiin ajelu, ruokaa ensin lapsille ja sitten vasta itselle. Mies tulisi kotiin vasta myöhemmällä. Maanantai olisi jo perinteeksi muodostunut jumppapäivä. No, katsotaan jaksanko. Tänään kaikki äänet kuulostavat jostain syystä harvinaisen koville. Muumit kajahtavat korvaa vähän liian suurella desipelillä. Yleensä talon äänet rauhoittuvat vasta esikoisen mentyä nukkumaan. Tulee tunne, että tekisi mieli hiljentyä hetkeksi. Keittiössä askarteleva neiti häärii innostuneena askartelutarvikkeiden kanssa. Kysyn häneltä mitä hiljentyminen hänen mielestään tarkoittaa. Vastaus tulee kuin totena: ”No sitä, että jos minä menen mörön suuhun, niin siellä on aika hiljaista”. Naurahdan. Lapsen silmin kaikki näyttää erilaiselle. Pitäisikö meidän aikuisten joskus vähän useammin ajatella asioita lasten tavoin? Vähemmän vakavasti. Jäin miettimään asiaa, ja pyydän lupaa liittyä askartelukerhoon pienimmän neitimme kanssa. Ajatukset jäävät hetkeksi narikkaan.
Tiistai klo 17:10
Esikoinen pohti päivällispöydässä, että milloinkahan ukki tulee käymään. Muistutin tytärtäni, että ukki oli kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kerroin, että ukki oli mennyt taivaaseen ja hänellä oli siellä hyvä olla. Tyttö ihmetteli, että miksi taivaaseen voi mennä muttei tulla takaisin? Ryhdyin selittämään tätä hänelle, mutta sotkeuduin omiin sanoihini. Aihe oli selvästikin vaikea selittää. Niin, ehkä pienen lapsen on vaikea käsittää taivas ja ajatus sinne ”menemisestä”. Tuntui, että kuolemasta ja siitä, että kaikki me joskus täältä lähdetään ei ollut vaikea kertoa, mutta Jumalasta ja taivaasta ehkä enemmänkin. Keskustelumme päättyi siihen, kun tytär katseli ukin kuvaa ja sanoi: ”Minulla on ukki ikävä sinua”. Yhdyin hänen sanoihinsa, ja samalla huokasin helpotuksesta, että hän ei kysellyt enempää taivaaseen menosta. Päätin ottaa asiasta selvää seuraavaa kertaa varten.
Esikoinen pohti päivällispöydässä, että milloinkahan ukki tulee käymään. Muistutin tytärtäni, että ukki oli kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kerroin, että ukki oli mennyt taivaaseen ja hänellä oli siellä hyvä olla. Tyttö ihmetteli, että miksi taivaaseen voi mennä muttei tulla takaisin? Ryhdyin selittämään tätä hänelle, mutta sotkeuduin omiin sanoihini. Aihe oli selvästikin vaikea selittää. Niin, ehkä pienen lapsen on vaikea käsittää taivas ja ajatus sinne ”menemisestä”. Tuntui, että kuolemasta ja siitä, että kaikki me joskus täältä lähdetään ei ollut vaikea kertoa, mutta Jumalasta ja taivaasta ehkä enemmänkin. Keskustelumme päättyi siihen, kun tytär katseli ukin kuvaa ja sanoi: ”Minulla on ukki ikävä sinua”. Yhdyin hänen sanoihinsa, ja samalla huokasin helpotuksesta, että hän ei kysellyt enempää taivaaseen menosta. Päätin ottaa asiasta selvää seuraavaa kertaa varten.
Keskiviikko klo 16:45
Tänään tuntui, ettei aika riitä oikein mihinkään. Työpäivä tuli ja meni. Paljon asiaa, paljon muistettavaa. Ajatukset nollaantui töistä, kun käytin tytärtä lääkärissä. Ajatukset palautuivat takaisin lapsiin ja perheeseen. Illalla olisi vielä seuratoiminnan kokous. Se on kerran vuodessa, mutta tänään se tuntuu ylivoimaiselle. Tekisi mieli olla kotona lasten kanssa. Kysyin illalla esikoiselta, että mistä kiittäisimme Taivaan Isää tämän illan iltarukouksessa? Hän vastasi, että rukoillaan pikkusiskon luomen puolesta. Vastasin, että ”Kauniisti ajateltu”. Ja niin rukoilimme. Mieheni, minä ja toinen tyttäremme. Tuo hetki oli herkkä. Vajaa neljävuotias tyttäremme oli selvästikin kuullut keskustelumme nuoremman tyttäremme luomen hoidosta, ja siitä, että se hieman huolestutti meitä. Tuntui hyvälle ristiä kädet päivän päätteeksi.
Tänään tuntui, ettei aika riitä oikein mihinkään. Työpäivä tuli ja meni. Paljon asiaa, paljon muistettavaa. Ajatukset nollaantui töistä, kun käytin tytärtä lääkärissä. Ajatukset palautuivat takaisin lapsiin ja perheeseen. Illalla olisi vielä seuratoiminnan kokous. Se on kerran vuodessa, mutta tänään se tuntuu ylivoimaiselle. Tekisi mieli olla kotona lasten kanssa. Kysyin illalla esikoiselta, että mistä kiittäisimme Taivaan Isää tämän illan iltarukouksessa? Hän vastasi, että rukoillaan pikkusiskon luomen puolesta. Vastasin, että ”Kauniisti ajateltu”. Ja niin rukoilimme. Mieheni, minä ja toinen tyttäremme. Tuo hetki oli herkkä. Vajaa neljävuotias tyttäremme oli selvästikin kuullut keskustelumme nuoremman tyttäremme luomen hoidosta, ja siitä, että se hieman huolestutti meitä. Tuntui hyvälle ristiä kädet päivän päätteeksi.
Torstai klo 21:45
Tänään tuntui taas olevan kiire joka paikkaan. Aamulla töihin ja töistä päiväkotiin hakemaan tyttöjä. Illalla väänsin vielä ruokaa lasten mentyä nukkumaan. Näin päivän päätteeksi herää kysymys: minne minulla oli kiire koko päivän? Ja ehkä vähän eilenkin. Jäin miettimään, että oliko kaikki kiire ihan aiheellista vai teemmekö itse kiireen? Asiaa hetken pohdittuani päädyin siihen, että kiire on yleensä itse aiheutettua. Kun mietin asiaa laajemmin, niin huomasin, että lapsilla ei yleensä ole kiire minnekään. Ainakaan meidän lapsilla J Kiire heille tulee meidän aikuisten kautta. Onko tässä yksi syy, että lapset yleensä huomioivat pienet asiat? Ne pienet ja tärkeät, jotka usein aikuisilta jäävät huomaamatta. Se kaunis syksyn lehti postilaatikon edessä tai se upea auringon lasku illalla. Pohdintaani ei taida olla oikeaa vastausta, mutta päätin alkaa tarkastelemaan omaa kiireyttäni. Onko se vältettävissä, jos asiaa oikein tarkastelen?
Tänään tuntui taas olevan kiire joka paikkaan. Aamulla töihin ja töistä päiväkotiin hakemaan tyttöjä. Illalla väänsin vielä ruokaa lasten mentyä nukkumaan. Näin päivän päätteeksi herää kysymys: minne minulla oli kiire koko päivän? Ja ehkä vähän eilenkin. Jäin miettimään, että oliko kaikki kiire ihan aiheellista vai teemmekö itse kiireen? Asiaa hetken pohdittuani päädyin siihen, että kiire on yleensä itse aiheutettua. Kun mietin asiaa laajemmin, niin huomasin, että lapsilla ei yleensä ole kiire minnekään. Ainakaan meidän lapsilla J Kiire heille tulee meidän aikuisten kautta. Onko tässä yksi syy, että lapset yleensä huomioivat pienet asiat? Ne pienet ja tärkeät, jotka usein aikuisilta jäävät huomaamatta. Se kaunis syksyn lehti postilaatikon edessä tai se upea auringon lasku illalla. Pohdintaani ei taida olla oikeaa vastausta, mutta päätin alkaa tarkastelemaan omaa kiireyttäni. Onko se vältettävissä, jos asiaa oikein tarkastelen?
Perjantai klo 20:15
Viikko takana ja muutama vapaapäivä edessä. Alkuperäinen ajatus oli lähteä tänä viikonloppuna maakuntamatkailemaan, mutta suunnitelmat muuttuivat. Hyvä niin. Työteliään viikon jälkeen kiireetön koti-ilta perheen kanssa tuntui hyvälle.
Viikko takana ja muutama vapaapäivä edessä. Alkuperäinen ajatus oli lähteä tänä viikonloppuna maakuntamatkailemaan, mutta suunnitelmat muuttuivat. Hyvä niin. Työteliään viikon jälkeen kiireetön koti-ilta perheen kanssa tuntui hyvälle.
Lauantai klo 9:19
Viikonloppuaamut on parhaita. Ei kiire minnekään, aamiainen yöpaitasillaan ja lapset iloisia kotona olemisesta. Hoitoon meneminen kun on myös pienelle kuin työpäivä. Tänään päätimme tehdä jotain hyvää ruokaa. Jotain, mihin saisi käyttää aikaa ja tehdä sitä yhdessä. Lupsin myös heti aamusta esikoiselle, että voisimme myös leipoa tänään. Näillä aamuilla ja hetkillä jaksaa uurastaa raskaatkin päivät.
Viikonloppuaamut on parhaita. Ei kiire minnekään, aamiainen yöpaitasillaan ja lapset iloisia kotona olemisesta. Hoitoon meneminen kun on myös pienelle kuin työpäivä. Tänään päätimme tehdä jotain hyvää ruokaa. Jotain, mihin saisi käyttää aikaa ja tehdä sitä yhdessä. Lupsin myös heti aamusta esikoiselle, että voisimme myös leipoa tänään. Näillä aamuilla ja hetkillä jaksaa uurastaa raskaatkin päivät.
Sunnuntai klo 19:00
Tänään vanhempi tyttäremme kävi ensimmäistä kertaa pyhäkoulussa. Tiedossa oli ns. askartelupyhis, jota odotettiin jo innolla. Neiti kertoikin, että häntä hieman jännitti tuo outo koulu. Pyhäkoulun opettaja oli tuttu, ja asiat tuntuivat painuvan pienen mieleen loogisesti. Asioita puhuttiin siten, että lapsi ymmärsi ne helposti. Nuo raamatun kertomukset olivat hyvää kertausta myös äidille, joka osallistui myös pyhäkouluhetkeen. Tuolla pienellä lastenjakkaralla istuessa mieleeni palautui omat pyhäkoulumuistot. Ne tuntuivat vieläkin ihanille ja ehkä tosiaan myös vähän jännittäville. Tuntui arvokkaalle antaa lapselle mahdollisuus vastaaviin muistoihin.
Tänään vanhempi tyttäremme kävi ensimmäistä kertaa pyhäkoulussa. Tiedossa oli ns. askartelupyhis, jota odotettiin jo innolla. Neiti kertoikin, että häntä hieman jännitti tuo outo koulu. Pyhäkoulun opettaja oli tuttu, ja asiat tuntuivat painuvan pienen mieleen loogisesti. Asioita puhuttiin siten, että lapsi ymmärsi ne helposti. Nuo raamatun kertomukset olivat hyvää kertausta myös äidille, joka osallistui myös pyhäkouluhetkeen. Tuolla pienellä lastenjakkaralla istuessa mieleeni palautui omat pyhäkoulumuistot. Ne tuntuivat vieläkin ihanille ja ehkä tosiaan myös vähän jännittäville. Tuntui arvokkaalle antaa lapselle mahdollisuus vastaaviin muistoihin.
Hanna Lehtonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tähän voit jättää kirjoittajalle kommentteja, palautetta, huomioitavaa: