AHNEUS - HELPPO PALA PURTAVAKSI

KUA:n kamppanja Nälkä - paha pala purtavaksi? kirvoitti minut vastakohtaisuuksien pohdintaan.

Olen viimeisten kuukausien aikana törmännyt ikäviin asioihin. Tuntuu, ettei meidän maailmassamme, täällä Suomen lintukodossa, enää osata arvostaa oikeita asioita. Nyt joku heti huudahtaa, että mikä lintukoto tämä muka on? Meillä on asiat huonosti, lama uhkaa ja peruspalvelut tökkivät; on työttömyyttä ja taloudellista ahdinkoa. Kai minä sen tiedän!

Ikävä asia, johon olen törmännyt, on ihmisen välinpitämättömyys. Läheisen kuollessa asiat saavat uudet mittasuhteet. Näin luulisi. Sitä joutuu miettimään, mikä on tärkeää. Muistot, niin hyvät kuin huonotkin, ottavat tilaa ja pakottavat meidät miettimään omaa suhdettamme kuolleeseen ja kenties vielä eläviinkin läheisiin. Mutta entäs, jos ei uskalla kohdata näitä tunteita? Ihminen keskittyy siihen mihin voi tarttua, kuten perintöön. Saiko joku muu enemmän kuin minä? Montako senttiä vainaja jätti? Miten pidetään hautajaiset mahdollisimman halvalla, että meille jää enemmän jaettavaa?  Voisiko hautakivessä säästää? Tai entäpä, jos vainaja rukka olikin varaton, vailla omaisia, jospa minusta tuleekin lähiomainen, joka joutuu järjestelemään, hautaamaan ja huolehtimaan. Jospa minä joudunkin maksamaan, kun muita ei ole! Yhteiskuntahan kyllä huolehtii vainajan mullan alle, mutta entäs ne loppuselvittelyt? Vaikka ei menisikään rahaa, niin aikaa kuitenkin. Valitettavasti törmään tällaisiin asenteisiin yhä useammin. Edes kuolema ei saa oravanpyörää pysähtymään, edes kuolema ei ravistele meitä ymmärtämään, että on asioita, joita ei voi tehdä kahta kertaa. Asiat voi tehdä vain kerran ja silloin ne on tehtävä oikein.

En suinkaan tarkoita, että mitä hienommat hautajaiset ulkoisesti, sitä parempi. Me tuhlaamme jo aivan liikaa. Asennetta minä tarkoitan. Täällä meillä on vara ahneuteen, taloudelliseen ahneuteen kuten myös tunteiden ahneuteen. Kaikki pitää tuntua kivalta.

Maailmassamme joka kuudes ihminen kärsii äärimmäisestä nälästä ja köyhyydestä. Nälänhädässä olevat ihmiset ovat kuoleman vaarassa. Meillä on varaa ahneuteen, onko meillä kykyä jakamiseen?


Anne Pulkka
Johtava diakoniaviranhaltija