keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Ole hyvä. Ole arkienkeli.

Olenko minä hyvä? Minä niin tahtoisin olla hyvä. Olisi mukavaa, kun muutkin huomaisivat miten hyvä minä olen. Vai haluaisinko sittenkin, ettei kukaan vaan huomaisi mitä teen? Ainakin, jos saan jonkin leiman. Minuahan voidaan pitää höperönä, lapsellisena ja naivina. Sitä en ainakaan tahtoisi olla. Jokuhan voi käyttää minua hyväkseen, haluani auttaa ja haluani olla hyvä. Sehän tekee minusta naurettavan. Kukapa tahtoisi olla naurettava.
Mikä tekee ihmisestä hyvän? Joku on hyvä suustaan, joku hyvä ompelemaan. Missähän minä olisin hyvä? Ainakin minä olen hyvä nauramaan. Minä saatan nauraa ihan itsekseni. Siihen ei paljoa tarvita. Kun muistelee mitä päivällä sattui tai on kohdannut jonkun mielenkiintoisen ihmisen, se saa hymyilemään ihan itsekseenkin. Kieltämättä työssäni törmään päivittäin naurettaviin asioihin – välillä ehkä oikeampi reaktio olisi kyllä itkeminen – mutta kun minulle on annettu tämä naurun lahja. Vitsinkertoja minä en kyllä ole. Minä en ehkä ihmisenä ole hauska, mutta minä näen muissa huvittavia piirteitä. Olen huomannut, että se helpottaa elämää, tai sitten vaikeuttaa..
Voi, kun sitä oppisi ottamaan asiat oikealla tavalla. Vakavuutta vaativat asiat sopivalla vakavuudella ja hauskat asiat rennosti. Näin ei tulisi toimittua sopimattomasti eri tilanteissa. Joskus sitä huomaa tulleensa väärinymmärretyksi, oma käytös ei olekaan ollut sopivaa toisen näkökulmasta.
Oletteko nähneet sen mainoksen, jossa kerrotaan meidän suomalaisten olevan suorittaja kansaa? taitaa pitää paikkansa. Ainakin tässä hyvyys asiassa se tuntuu pitävän paikkansa. Moni hyvä asia jää tekemättä, mutta ajattelemme, että emme kuitenkaan osaa tarpeeksi hyvin.  Hyvänä olemisessa meidän kenties pitäisi ajatella vähemmän ja toimia enemmän. Tehdä se, mikä hyvältä tuntuu. Kokeilepa sitä! Käy yhteisvastuun sivuilla katsastamassa uusi paastokalenteri. Et varmasti voi sanoa, ettet pystyisi siihen paastoon. Jos et pysty, niin kannattaa jutella kaverin kanssa.
Anne Pulkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit jättää kirjoittajalle kommentteja, palautetta, huomioitavaa: