maanantai 24. tammikuuta 2011

Jotakin uutta ja jotakin vanhaa

Toisinaan on vaikea saada itsensä revityksi jostakin vanhasta irti. Vanha istuu lujassa, kuin tahra paidassa. On myös hyvä kyseenalaista , mikä vanhassa on vikana? Miksi uutta kaivataan? Tiedämme että jos vanhaa pyöritetään aina uudestaan ja uudestaan, se kuluu, muuttuu arkipäiväiseksi ja kyllästymme siihen. Toisaalta se on turvallista, antaa tietyn rutiinin sekä tulee tutuksi, jonka tunnemme melkein läpikotaisin.
Olisiko kultainen keskitie silloin parasta? Sanonta jotain uutta ja jotakin vanhaa, pätee melkein asiaa kuin asiaan.  Hyväksi havaittua vanhaa ei ole syytä heittää pois, samoin kuin löydettyä uutta ei ole syytä vierastaa ja vieroksua.  Ylös Jerusalemiin- tapahtuman suunnittelu on alkanut juuri näissä merkeissä.
On ilahduttavaa, että jotakin uutta on tulossa tapahtumaan, joka suosio on kasvanut vuosi vuodelta.  Heli Löytynoja kulttuuriakatemiasta tanssi- ja teatteri-ilmaisu ryhmien kanssa tuo innostusta, sekä nuorta ja innokasta väriä tähän jo olemassa olevaan tapahtumaan. Tietysti tapahtuma rakentuu monien vanhojen hyväksi havaittujen asioiden pohjalle, niin kuin pitääkin.   
Ylös Jerusalemiin ei ole pelkkä tapahtuma, se on myös tarkoitettu elämykseksi, jonka välityksellä, meille  jokaiselle, niin tekijöille kuin vaeltajillekin, voisi avautua jotakin mitä ehkä emme ole ennen kokeneet. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman pohtii kirjassaan Valkoista valoa elämän keskeisiä teemoja  totuutta ja rakkautta muun muassa teatteri-ilmaisun ja taiteen kautta.  Miten jokin kuva, musiikki, voi saada meissä aikaa elämyksiä ja pysähdymme kenties miettimään asioita uudelta, erilaiselta kannalta. Ylös Jerusalemiin -tapahtuma tuodaan taas keskellemme.  Mitä siitä itse kukin saamme, on monien tekijöiden summa. 
Erja Vaarala 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit jättää kirjoittajalle kommentteja, palautetta, huomioitavaa: